Sarjakuvaohjeiden edelläkävijä Suomessa

Kuvittaja Johanna Ristimäki

Sarjakuvaohjeiden edelläkävijä Suomessa

Kuvittaja Johanna Ristimäki

Sarjakuvaohjeiden edelläkävijä Suomessa

Kuvittaja Johanna Ristimäki

Olen erikoistunut uusien käyttöohjeiden kuvittamiseen, sekä perinteisten kirjallisten käyttöohjeiden siirtämiseen käyttäjäystävällisempään visuaaliseen sarjakuvamuotoon. Selkeät sarjakuvaohjeet auttavat yrityksiä keskittämään työaikaa muuhun kuin epäselvien käyttöohjeiden opiskeluun.

Tutkimukset osoittavat, että henkilöt suoriutuvat jopa 300% paremmin ohjeista, joissa on tekstin lisäksi kuvituksia (Levine & Lentz, 1982). Kuvitukset ovat kiistatta moniselitteisempiä kuin pelkkä teksti ja siten aivoystävällisempiä.

Sarjakuvaohjeiden lisäksi olen kuvittanut piirroksia mm. nettisivuille, kirjoihin, lehtiin, mainoksiin ja PR-tapahtumiin niin isoille kuin pienille yrityksille.

Kuvituksilla voidaan parantaa tuotteiden ja palveluiden asiakastyytyväisyyttä kaikissa ikäluokissa. Taiteella on ylipäätään valtavasti kerrannaisvaikutuksia, ja panostukset siihen maksavat itsensä usein takaisin.

Annetaan kuvitusten näyttää tietä!
Johanna Ristimäki
Sarjakuvantekijä
Kuvittaja

”Meillä sarjakuvamaiset ohjeet ovat toimineet mainiosti. Tilan käyttäjän kynnys tarttua sarjakuvaan on selvästi pienempi tavalliseen ohjeeseen verrattuna. Meillä on monentasoisia käyttäjiä ja ohjeiden avulla lähes kaikki ovat pystyneet käyttämään laitteitamme itsenäisesti.”

Sanna Wirta
hallintopalvelukoordinaattori

Viimeisimpiä kuvituksia

Sarjakuva Suomen Liikennekoulutus Oy:lle

Viisitoista vuotta sitten Suomen Liikennekoulutus Oy kehitteli logon, jota koristi vihreäpaitanen poika. Koululla oli alusta asti pienenä haaveena, että kaveri seikkailisi sarjakuvassa. Vuosien aikana logo täydentyi kauniimman sukupuolen edustajalla. Sain projektiksi luoda sarjakuvan hahmojen ympärille. Nyt kyseisistä sarjakuvista on nimikisa käynnissä. Aikoinaan poika ja tyttö jäi "kastamatta". ELI keksi nimet hahmoille ja itse sarjikselle. Parhaat nimet palkitaan omavalintaisilla lipuilla Himokselle, Nightwishin keikalle, Jyväskylän ralleihin tai vaikkapa Särkänniemeen! 🙂 Kisa on käynnissä osoitteessa: https://www.facebook.com/liikennekoulu/?pnref=story  

lue lisää

Opettamassa sarjakuvan tekoa Sisters&Company Oy:n toimesta

Tapahtumatoimisto Sisters & Company Oy järjesti helmikuussa sarjakuva- workshopin Tieto Oy:lle, johon he tarvitsivat sarjakuvataiteilijaa opettamaan sarjakuvan tekoa. Sisters tilasi minulta myös kutsukortin sarjakuvan muodossa, jonka lähettivät työntekijöille ennen tilaisuutta, sekä supersankari- hahmot, jotka koristivat isot screenit virkistystilaisuudessa.  Workshopissa annoin työntekijöille tehtäväksi rakentaa yhdessä oman ihmetiimin, jonka toteuttivat sarjakuvan muotoon. Hienoja aikaansaannoksia tulikin! 🙂

lue lisää