Sarjakuvaohjeiden edelläkävijä Suomessa

Kuvittaja Johanna Ristimäki

Sarjakuvaohjeiden edelläkävijä Suomessa

Kuvittaja Johanna Ristimäki

Sarjakuvaohjeiden edelläkävijä Suomessa

Kuvittaja Johanna Ristimäki

Olen erikoistunut uusien käyttöohjeiden kuvittamiseen, sekä perinteisten kirjallisten käyttöohjeiden siirtämiseen käyttäjäystävällisempään visuaaliseen sarjakuvamuotoon. Selkeät sarjakuvaohjeet auttavat yrityksiä keskittämään työaikaa muuhun kuin epäselvien käyttöohjeiden opiskeluun.

Tutkimukset osoittavat, että henkilöt suoriutuvat jopa 300% paremmin ohjeista, joissa on tekstin lisäksi kuvituksia (Levine & Lentz, 1982). Kuvitukset ovat kiistatta moniselitteisempiä kuin pelkkä teksti ja siten aivoystävällisempiä.

Sarjakuvaohjeiden lisäksi olen kuvittanut piirroksia mm. nettisivuille, kirjoihin, lehtiin, mainoksiin ja PR-tapahtumiin niin isoille kuin pienille yrityksille.

Kuvituksilla voidaan parantaa tuotteiden ja palveluiden asiakastyytyväisyyttä kaikissa ikäluokissa. Taiteella on ylipäätään valtavasti kerrannaisvaikutuksia, ja panostukset siihen maksavat itsensä usein takaisin.

Annetaan kuvitusten näyttää tietä!
Johanna Ristimäki
Sarjakuvantekijä
Kuvittaja

”Meillä sarjakuvamaiset ohjeet ovat toimineet mainiosti. Tilan käyttäjän kynnys tarttua sarjakuvaan on selvästi pienempi tavalliseen ohjeeseen verrattuna. Meillä on monentasoisia käyttäjiä ja ohjeiden avulla lähes kaikki ovat pystyneet käyttämään laitteitamme itsenäisesti.”

Sanna Wirta
hallintopalvelukoordinaattori

Viimeisimpiä kuvituksia

Karikatyyri Kyösti Kakkosesta

Tokmanni Oy halusi muistaa taidekeräilijänä tunnettua, halpiskaupan keisaria, Kyösti Kakkosta pilakuvalla hänen 60-vuotis syntymäpäivänään. Onnea Kyöstille!  Haluatko muistaa sukulaistasi, ystävääsi, tai kenties pomoasi karikatyyrillä? Pyydä tarjous!

lue lisää

Sarjakuvafestareilla Juhani Tolvasen haastattelussa

Tämän vuoden Sarjakuvafestivaalit järjestetään 2.-4.9. Helsingissä Kansalaistorilla, Kiasman ja Musiikkitalon välissä, jo 31. kertaa. Festareiden teema tänä vuonna on Ranska, matka ja Hip Hop. Ilta-Sanomien Kuukauden kotimainen täyttää 30 vuotta, jonka tiimoilta keskustelemme päälavalla Sanomien toimittajan, Juhani Tolvasen kanssa. Sarjakuviani julkaistiin kyseisellä palstalla viime vuonna. Haastattelu pidetään Kansalaistorilla sunnuntaina 4.9. päälavalla klo16. Tervetuloa katsomaan ja viihtymään sarjakuvien pariin! 🙂 Linkki tapahtuman sivustolle: http://www.sarjakuvafestivaalit.fi/

lue lisää