Sarjakuvaohjeiden edelläkävijä Suomessa

Kuvittaja Johanna Ristimäki

Sarjakuvaohjeiden edelläkävijä Suomessa

Kuvittaja Johanna Ristimäki

Sarjakuvaohjeiden edelläkävijä Suomessa

Kuvittaja Johanna Ristimäki

Olen erikoistunut uusien käyttöohjeiden kuvittamiseen, sekä perinteisten kirjallisten käyttöohjeiden siirtämiseen käyttäjäystävällisempään visuaaliseen sarjakuvamuotoon. Selkeät sarjakuvaohjeet auttavat yrityksiä keskittämään työaikaa muuhun kuin epäselvien käyttöohjeiden opiskeluun.

Tutkimukset osoittavat, että henkilöt suoriutuvat jopa 300% paremmin ohjeista, joissa on tekstin lisäksi kuvituksia (Levine & Lentz, 1982). Kuvitukset ovat kiistatta moniselitteisempiä kuin pelkkä teksti ja siten aivoystävällisempiä.

Sarjakuvaohjeiden lisäksi olen kuvittanut piirroksia mm. nettisivuille, kirjoihin, lehtiin, mainoksiin ja PR-tapahtumiin niin isoille kuin pienille yrityksille.

Kuvituksilla voidaan parantaa tuotteiden ja palveluiden asiakastyytyväisyyttä kaikissa ikäluokissa. Taiteella on ylipäätään valtavasti kerrannaisvaikutuksia, ja panostukset siihen maksavat itsensä usein takaisin.

Annetaan kuvitusten näyttää tietä!
Johanna Ristimäki
Sarjakuvantekijä
Kuvittaja

”Meillä sarjakuvamaiset ohjeet ovat toimineet mainiosti. Tilan käyttäjän kynnys tarttua sarjakuvaan on selvästi pienempi tavalliseen ohjeeseen verrattuna. Meillä on monentasoisia käyttäjiä ja ohjeiden avulla lähes kaikki ovat pystyneet käyttämään laitteitamme itsenäisesti.”

Sanna Wirta
hallintopalvelukoordinaattori

Viimeisimpiä kuvituksia

Sarjakuvaohje Bravidalle

Bravida eli taloteknisiin urakoihin ja service kokonaispalvelujen toimituksiin erikoistunut yritys kaipasi selkeää ohjetta, miten heidän asiakkaiden olisi hyvä valmistautua latauslaitteen asennukseen paikasta riippumatta. Suunnittelin sarjakuvaohjeen ilman tekstejä, mikä helpottaa ohjeen omaksumista ilman kielimuuria. Mikäli kaipaat asiallista ja persoonallista ohjetta kansainväliseen monikieliseen ympäristöön, on sarjakuva vastaus. Pyydä maksuton kartoituspalaveri!

lue lisää

Sarjakuvaohjeet Helsingin Yliopistolle

Audico Systems Oy tilasi sarjakuvaohjeen Atlonan AV-vaihtimeen Helsingin Yliopiston Viikin kampuksen koulutustiloihin. Ohje oli HY:n mielestä niin toimiva, että tilasivat sittemmin neljä pikaohjetta kokoushuoneiden AV-laitteisiin, mm. Via Kramer Connect Plus- langattomaan kuvansiirtolaitteeseen, sekä AMX SoundBar- videoviestintälaitteeseen.Alati vaihtuva henkilökunta tarvitsee opastusta, jolloin sarjakuvaohje on oiva apu järjestelmän nopeaan käyttöönottoon. Tarvitseeko toimitilasi selkeää, digitaalista tai paperista ohjetta monimutkaiseen järjestelmään? Pyydä maksuton kartoituspalaveri! VIA Kramer Connect Plus hallintapaneeliAMX Soundbar

lue lisää